Vierailulla paikallisessa kehitys- ja koulutustutkimuksen keskuksessa – perjantai 28.2.2014

Niin kuin olen jo aikaisemmin kirjoittanut, olen tutustunut täällä erääseen valtiotieteen tohtoriin ja peace ambassadoriin, joka pyörittää myös järjestöä, joka kulkee nimellä Research Center for Development and Education (RCDE). Aiemmin järjestö on kuulemma keskittynyt enemmän rauhanrakentamisprosesseihin ja poliittisiin oikeuksiin, mutta nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, toimintaa on jouduttu muokkaamaan niin, että hallitus ei katsoisi pahalla silmällä. Järjestö on ollut mukana niin Etiopian sisäisten, eri etnisten ryhmien välisten konfliktien välienselvittelyissä kuin Etiopia-Eritrea –sodan rauhansopimuksen muodostamisessa. Kuulimme herra Johtajalta, että RCDE ja muut mukana olleet olivat painostaneet itse Kofi Annania kiirehtimään allekirjoitusta sopimukseen: ”emme istu alas, emmekä juo kuppiakaan YK:n kahvia ennen kuin lupaat kertoa mihin mennessä Etiopian ja Eritrean välinen rauhansopimus on laadittu!”. Hyvin teatraalista ja osaltaan huvittavaa. Oli jokseenkin surullista kuulla, että RCDE on joutunut luopumaan alkuperäisistä tavoitteistaan hallituksen painostuksen vuoksi, vaikka toki he tekevät vieläkin hyvää työtä. Heillä on meneillään tutkimuksia monenlaisista aiheista, kuten maataloudesta, ympäristökestävyydestä ja naisten tulotason parantamisesta. Maailmanpankki myös rahoittaa erästä heidän projektiaan liittyen peruspalveluiden parantamiseen viidellä eri sektorilla (koulutus, terveydenhuolto, vesi, maatalous ja infrastruktuuri). Kävimme paljon mielenkiintoisia keskusteluja, oli mukava jutella oman alan asiantuntijoiden kanssa päivänpolttavista, alueellisista kysymyksistä.

Viime viikkoina olen aamulla mennyt aina Laftoon, mikä on ollut suhteellisen jees, sillä olen päässyt tekemään enemmän juttuja. Yleensä olen pitänyt yhden enkun tunnin ja sitten pari haastattelua perään. Olen myös päässyt kokkaamaan oman lounaani, mikä on ollut mukavaa vaihtelua. Pakko myöntää, että vähän sitä kaipaa omaa ruoanlaittoa ja likaisten astioiden pesua... Sain myös valmiiksi kouluraportin tutkimukseni etenemisestä, joten sitäkään ei tarvitse enää murehtia J Eilen ja tänään on vaihteeksi ollut ongelmia auton kanssa, ajoimme aamulla toisella autolla Addikseen, teimme työpäivän, paluumatkalle otimme kyytiin auton täydeltä mekaanikkoja, jotka sitten puksasivat minibussin kimpussa parisen tuntia, kunnes totesivat ettei onnistu ilman että jotakin osia vaihdetaan. Kello oli noin seitsemän illalla, kun läksimme viemään mekaanikkoja takaisin Addikseen, tietenkin söimme matkalla injerat eräässä hotellissa ja sitten oli vielä kotimatka. Kevyesti tuli päivässä semmoiset 160 kilometriä mittariin, kun Addis-Holeta väli on noin 40km. Ja hulluinta on, että Holetasta ei saa bensaa ollenkaan, täytyy aina taktikoida ja tankata suur-cityn puolella. Kun vihdoin olimme kotona, ei muuta kuin unta palloon.

Välillä sitä unohtaa kuinka todella erilaisia monet asiat täällä ovat, kun niihin on jo melkolailla tottunut. Ei ole kummallista, että pieniä lapsia kannetaan selässä huivin sisällä: yksiäkään lastenrattaita en ole nähnyt. Myöskin katusaarnaajan huuto ja Raamatun heiluttelu liikennevaloissa ovat arkipäivää. Ja tällä todella tarkoitan huutoa. Puolella naisista on pikkulettikampaus ja pukeutuminen, vaikka erityisesti nuorten keskuudessa onkin länsimaista, noudattelee sateenkaaren kaikkia värejä. Ei vain mustaa, harmaata ja beigeä. Tänään toimistolla kuulin myös, että uusi pullovesibrändi, joka on ilmestynyt markkinoille, on johtanut ihmeparantumisiin. Mystinen sairaus oli kyllä ollut ripuli, että tiedä häntä oliko tämä vesi nyt erilaista verrattuna muihin merkkeihin J Ihmisten suhtautuminen on kuitenkin jokseenkin huvittavaa. Ilolla olen kuitenkin myös huomannut, ettei Etiopia ole ainakaan kaikissa asioissa sieltä epätasa-arvoisimmasta päästä: tänään lounaalla naisopettajien syödessä, miespuolinen kampaajaopettaja luuttusi lattioita ja ja laittoi teetä tulemaan!