Vähän niin kuin Vienan Karjalassa – maanantai 3.2.2014

Elämä Holetassa ja Etiopian maaseudulla tuo mieleeni etäisesti Vienan Karjalan. Vastalypsettyä maitoa kuskataan kahden litran muovisissa Coca Cola –pulloissa sukulaisille kaupunkiin ja on pikemminkin sääntö, että joka päivä sähköt ovat poikki ainakin pari tuntia. Sinällään ihan hauskaa ja eksoottista tämä tämmöinen, mutta kieltämättä vähän on ikävä lämmintä suihkua ja kunnon pussilakanoita, kirputtomuutta, ”kunnon ruokaa”, puhdasta hanavettä ja pyykkikonetta. Mutta tähän mennessä mikään ei kuitenkaan ole osoittautunut ylitsepääsemättömäksi. Yhtenä päivänä viime viikolla töiden päätyttyä pääsin käymään supermarketissa ja olin ihan taivaassa kun ostin tuoremehua ja maapähkinöitä (huom! ei suolapähkinöitä) Oli niin ihanaa! Maistui jotenkin todella tutulle ja hyvälle ja olisin voinut popsia pussillisen pähkinöitä kerralla. Totesin myös, että malarialääkkeet menevät paljon helpommin alas tuoremehulla kuin vedellä...

Eräs huomioni on, että Etiopiassa ihmiset ovat kovin iloista ja nauravaista väkeä. Pieninkin asia saa ihmiset nauramaan ja myös itselle osataan nauraa. Joskus ihan huomaa, että itse tulee jostakin mörökölli-Suomesta, kun huumori ei ihan riitä jokaisesta arkipäiväisestä kommelluksesta huvittumiseen. En osaa nyt kyllä sanoa johtuuko tämä suomalaisuudesta vai persoonasta, mutta kaipa kun ympärillä on niin paljon kurjuutta, ilo täytyy repiä ihan joka paikasta, mistä vaan on mahdollista. Aika käy myös edelleen pitkäksi niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Viikonloppuna en tehnyt muuta kuin sudokuita, pelasin pasianssia ja luin kirjan. No, onneksi olin ottanut edes jotakin viihdykettä mukaan! Oli kuitenkin mukavaa kun Kaleb perheineen oli jälleen käymässä. Kaleb kun on niitä harvoja, jotka osaavat englantia tarpeeksi hyvin keskustellakseen ylipäänsä mistään, ja hän avoimesti kertoilee elämästään. Kalebin ja Aichan puolivuotiaasta pojasta oli myös yllättävän paljon seuraa, lasten kanssa kun kielimuuri ei niin haittaa. Viime viikolla tapasin myös yhden Elsan tyttären lisää, Nardoksen, joka pyörittää mitä ilmeisemmin jonkin sortin matkatoimistoa Addiksessa. Oikein mukava tyyppi ja jaksoi jutella englanniksikin suhteellisen paljon, mikä on aina mieltä lämmittävää. Muuten kun päivät pitkälti kuluvat minun ymmärtämättä mitään mistä puhutaan...

Olen myös tehnyt jonkin verran koulujuttuja. Viikon päästä pitää palauttaa ensimmäinen raportti työharjoittelusta ja kenttätutkimuksesta. Sain melkein tämän jo valmiiksi, nyt vaan toivon, että jossakin vaiheessa sähköpostini suostuisi yhteistyöhön, jotta voisin myös lähettää raportin Lundiin. Ongelmana on nimittäin ollut, että vaikka pystyn näkemään saamani meilit en pysty niitä avaamaan tai uusia lähettämään :o Välillä turhauttaa, mutta onneksi ei ole ollut mitään kriittisiä asioita hoidettavana. Toivon myös, että tutkimukseni alkaisi pikkuhiljaa edistyä. Kohtasin pieniä vastoinkäymisiä, kun minulle ilmoitettiin, että en saisi kertoa tytöille joita aion haastatella, että he ovat osa tutkimusta. Tähän kuitenkin topakasti totesin, että en voi toimia vastoin yliopiston ohjeita ja onneksi Elsa tämän ymmärsi, vaikka Sebele ja keskuksen opettajat eivät olleetkaan vakuuttuneita. Luojan kiitos en tutki mitään poliittista, en ikinä saisi lupaa yhdellekään haastattelulle. Elsa haluaa kuitenkin lukea etukäteen kysymykseni, ja tähän minun on kai alistuttava. Nyt vaan pidetään peukkuja, että saataisiin homma mahdollisimman pian käyntiin!