tiistai 25. helmikuuta 2014

Historian loistoa ja tämän päivän rankkoja tositarinoita - tiistai 25.2.2014



Huh huh, olipahan päivä. Kello on kahdeksan illalla, mutta olen aivan poikki. Läksimme aamulla Holetasta Addikseen ja luulin jo, että olisin kerrankin ajoissa töissä, ammattikoululla Laftossa. Kävi kuitenkin ilmi, että Elsan piti hoitaa jokin asia jo surullisen kuuluisassa ”government officessa”, ja niinpä odotimme Mulen kanssa parkkipaikalla yli tunnin... Kello lähenteli jo lounasaikaa, kun pääsin training centerille, mutta onnekseni kerkesin vetää pikaisen enkun tunnin kokkiopiskelijoille. Joskus iskee epäilys, josko naisille jää tunneistani mitään käteen, on vaikea tietää millä tasolla pitäisi liikkua, kun toiset eivät ymmärrä englantia ollenkaan ja toiset ovat selvästi pidemmällä. Olen yrittänyt kysellä, minkälaisia asioita oppilaani haluaisivat oppia, mutta enpä ole minkäänlaista vastausta saanut. Ei ehkä kuulu kulttuuriin neuvoa opettajaa?

Tähän mennessä olen myös saanut pidettyä kuusi haastattelua, ja olen suht tyytyväinen siihen, miten paljon olen saanut irti ujoista haastateltavistani. Supervisorini Ruotsissa ei tosin suostu vastaamaan sähköposteihini, joten voin vain toivoa, että olen oikeilla jäljillä tutkimuksen kanssa :o Tänään oli kuitenkin ensimmäinen todella rankka ja haastavakin haastattelu, kun yksi opiskelijoista kertoi hyvin surullisen mutta niin tavallisen tarinansa. Tulkkinikin oli jälkikäteen jokseenkin järkyttynyt ja kesken haastattelun pelkäsin, että jompikumpi pillahtaa itkuun. Sain kuitenkin pidettyä tunnelman suht positiivisena ja tulevaisuuteen katsovana, joten saimme homman kunnialla loppuun. Mutta antoi taas kyllä perspektiiviä omiin MUKA niin suuriin huoliin, kuten tutkimusaikatauluihin. Voisi mennä niin paljon huonomminkin!

Draamaa on riittänyt kotirintamallakin. Sekä kotiapulaiset että perheenjäsenet ovat aiheuttaneet Elsalle harmaita hiuksia, ja välillä tuntuu, että en haluaisi joutua kuulemaan ihan kaikkea. Tänä aamuna kun olimme lähdössä Addikseen, toinen kotiapulaisista huusi ja telusi jotakin itku silmässä Elsalle, ja jäi sellainen olo, että oli kyllä todella tosi kyseessä. Ilmeisesti hän uhkasi lopettaa hommat, jos jokin ei muutu.Koko palvelijakulttuuri hämmentää ajoittain, se miten itsestään selvää voi olla, että toiset siivoavat jälkesi, tiskaavat, kantavat veden ja niin edelleen. Jotenkin käy sääliksi näitä apulaisia: he ovat kaukana kotoa, huushollissa jossa uskotaan eri jumalaan ja paikalla ramppaa jotain eurooppalaisia valkonaamoja, joita pitää passata. Ilmeisesti tyttö, nimeltänsä Munera, on vasta 13-vuotias ja tullut Elsalle töihin, jotta voisi välttää avioliiton ainakin vielä muutaman vuoden. Vasta viime päivinä Munera on alkanut hymyillä minulle, vaikka olen jo kuukauden päivät tervehtinyt, auttanut pikkuaskareissa ja yrittänyt ottaa kontaktia. Ylipäätään olla ystävällinen. Poika, Mifta joka on vähän vanhempi, uskaltaa sanoa hyvää huomenta ja saattaa nauraakin joskus jollekin yleismaailmalliselle jutulle, jonka ymmärtämiseen ei tarvita yhteistä kieltä. On vaan niin hullua miettiä miten erilaista teinien elämä voi olla Etiopian maaseudulla ja Suomessa.

Täytyy myös kertoa, että lauantaina olimme tutustumassa Etiopian entisen keisarin Menelik 2:n museoon. Menelik hallitsi joskus 1900-luvun taitteessa ja perusti mm. Addis Abeban kaupungin. Ilmeisesti hänen vaimonsa Taitu (?) oli sanonut miehelleen topakasti, että tälle paikalle tulisi rakentaa uusi pääkaupunki, kun ilmastokin on niin miellyttävä. Ja niin aviomies teki työtä käskettyä! Museo oli pullollaan Menelikin vaatteita, kruunuja, uskonnollisia esineitä kuten ehtoollismaljoja ja venäläisten lahjoittamia kirkonkelloja, joissa luki selkeästi kyrillisin kirjaimin Moskva J Venäjän ja Etiopian ortodokseilla on ilmeiseti ainakin joskus ollut läheisetkin siteet, vaikka täysin samasta kristinuskon muodosta ei olekaan kyse. Näimme myös Menelikin sängyn ja kuulimme oppaalta, että kymmenisen vuotta sitten museoon oli murtauduttu. Varas ei kuitenkaan ollut pystynyt liikuttamaan arvokkaita, uskonnollisia esineitä, sillä kuulemma jumalan voima oli juurruttanut ne paikalleen. Vankilaan jouduttuaan varas oli ryhtynyt vuolemaan taidokkaita esineitä ja pyytänyt toimittamaan ne museoon jumalan kunniaksi. Tiedä häntä onko tarina tosi, mutta ainakin viihdyttävä kertomus!

3 kommenttia:

  1. Heii Ultsi, mulla on ikävä sua. Kaikenlaista oot kokenut ja nähnyt, on kiva kuulla tarkemmin ku tuut takas. Näitä juttuja lukiessa oon keksinyt monta kysymystä, joihin haluan vastauksen jossain vaiheessa. Tsemppiä vielä sinne, terkkui hyvin keväisestä Jyväskylästä! <3 -E

    VastaaPoista
  2. No taallaki on kova ikava, mutta tuun Suomee jo ens viikolla (11.3.) Eli millon nahaa?? :D Tappikokoontuminen?

    VastaaPoista
  3. HOHOOO! Ens viikolla, voi ihanaa! Tervetuloa Jyväskylään 21.-23.3. viikonloppuna, kun A tulee myös. Ite tuun kotikotiin siitä seuraavana viikonloppuna. Ollaa yhteyksis, hyviä viimeisiä päiviä! :>

    VastaaPoista